Sukuseura Hakola ry
Toimintakertomus vuodelta 2018
Sukuseura Hakola ry on toimintavuoden 2018 aikana pyrkinyt edistämään seuran tavoitteiden toteutumista, sukututkimuksen kehittämistä ja suvun jäsenten yhteyden syventämistä. Vuosi oli sukuseuran kolmaskymmeneskolmas (33.) toimintavuosi.
Vuosikokouspaikkana Talonpoikaismuseo Yli-Kirra Punkalaitumella
Sukuseuran vuosikokous pidettiin lauantaina 9. kesäkuuta Punkalaitumella paikkana Talonpoikaismuseo Yli-Kirra. Ennen sukukokousta osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Punkalaitumen kirkkoon ja hautausmaahan. Varsinainen sukukokous aloitettiin perinteisesti puheenjohtajan ja sihteerin suorittamalla sukuviirin nostolla Yli-Kirran lipputankoon. Sen jälkeen nautimme maittavan lounaan. Tämän jälkeen oli vuorossa sukuseuran sääntömääräinen vuosikokous. Vuosikokoukseen tai lounaalle osallistui kaikkiaan 48 sukuseuramme jäsentä ja seuralaista. Edesmennyt kunniapuheenjohtaja Jussi Carpén on lahjoittanut kiertoon sukuseuratyössä ansioituneelle vuosittain myönnettävän sukuseuran vaakunan. Sen on tehnyt edesmennyt sukuseuran puheenjohtaja ja kunniajäsen Antti Nikkilä. Vaakunan saajana oli viime vuonna Pertti Saleva, joka on toiminut varsin pitkään sukuseuran vuosikokouksen puheenjohtajana. Hän on lisäksi sukuseuran kunniajäsen.
Vuosikokouksen avasi sukuseuran puheenjohtaja Hannu Santti toivottaen sukuseuran jäsenet ja seuralaiset tervetulleiksi. Vuosikokouksessa johti puhetta perinteiseen tapaan Pertti Saleva ja sihteerinä toimi sukuseuran sihteeri Kirsti Linna. Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Eero Lehtonen ja Ulla-Maija Kimmel sekä ääntenlaskijoina Meri-Tuuli Halkola ja Hannu Halkola. Sukuseuran talous on kunnossa. Viime tilikauden alijäämä oli 726,23 euroa. Osan alijäämästä selittää tavaravaraston arvon alas kirjaus 200 euroa johtuen sukuseuran kynistä. Hallituksen erovuorossa olevat jäsenet Paula Eerola ja Eeva Välttilä valittiin uudelleen. Hallituksesta eroa pyytäneen Markku Hakkilan tilalle hallitukseen valittiin hänen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli kolmeksi vuodeksi Olli-Matti Selin.
Sukukokous päätettiin kakkukahviin, jonka jälkeen sukukokouksen osallistujilla oli mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Talonpoikaismuseo Yli-Kirrassa.
Hallitus ja toiminnantarkastajat
Hallituksen puheenjohtajana toimi koko vuoden Hannu Santti ja varapuheenjohtajana Olli-Matti Selin sekä sihteerinä Kirsti Linna. Hallituksen rahastonhoitajana toimi Eeva Välttilä. Muina hallituksen jäseninä toimivat Esko Saarinen, Marika Välläri, Paula Eerola ja Eero Lehtonen. Hallitus kokoontui kolme kertaa. Toiminnantarkastajina toimivat Mikko Selin ja Markku Pietilä sekä varatoiminnantarkastajina Meri-Tuuli Halkola ja Hannu Halkola.
Jäsenistö ja jäsenmaksut
Jäsenmaksunsa viime vuonna maksaneiden jäsenten määrä oli 96. Jäsenmaksu oli entinen eli 15 euroa. Vapaaehtoisen lehtimaksun 5 eur maksoi 43 jäsentä.
Suvun tutkimus- ja muu toiminta
Sukututkimuksen vastuuhenkilönä on ollut lähinnä Heli Saarinen. Eri sukuhaarojen ajantasaisista tiedoista on saatu edelleen varsin niukalti palautetta. Tiedot ovat ehdottoman välttämättömiä sukututkimuksemme jatkamisessa. CD -versio vanhasta sukukirjasta on myytävien sukutuotteiden listalla. Muita myytäviä sukutuotteita ovat sukuviiri lipputankoon, pöytästandaari (-viiri), pinssi, adressit ja kynä. Sukuseuran kotisivujen vastuuhenkilönä on ollut Marika Välläri ja Facebook- ryhmän vastuuhenkilönä on ollut Eeva Välttilä. Sekä kotisivun kehittämistä että Facebook -ryhmän toimintaa ja kehittämistä on jatkettu.
Sukuseuran Juuret -lehti ilmestyi vuonna 2018 kerran. Juuret -lehden ilmestymisessä Heli ja Esko Saarinen ovat tehneet ansiokasta työtä.
HALLITUS
